Kuva

Kuva

Wednesday 18 April 2012

Pinkki on Pop!

Tähän aikaan vuodesta sitä kaipaa kirkkaita ja raikkaita värejä. Pitänee myös myöntää, että oon hurahtanut pitseihin, mutta kun moiset on aina niin kovin tylsän värisiä! Kirpparilta löytyy pitsiliinoja sun muita moneen lähtöön, mutta suurin osa on enemmän tai vähemmän kellastuneita ja kulahtaneita. Niinpä päätin ostaa muutamalla eurolla kasan liinoja, ja värjätä ne itse kivemmiksi, pinkeiksi! Ja hyvinhän se onnistui. Pari päätyi pöytäliinoiksi, loput pääsee käsittelyyn myöhemmin, katotaan mitä niistä syntyy. :)



 Värjäyksessä käytin käsinvärjäykseen tarkoitettua tekstiiliväriä, jota löytyi Tiimarista.


 

Tässä valmiita tekeleitä. Kokeilin samalla värjätä myös valkoista kangasta. Tuli niistä aika ihanan pirteitä, vaikka kyllä piti pari liinaa säilyttää ihan alkuperäisen värisinäkin! :)



Vasemmanpuoleinen malja muuten syntyi joskus sykyllä euron kynttilänjalasta ja lasikiposta!


Viikonloppuna, kenties hetkellisen koulutehtävien puutteen hurmiossa, päätin ottaa myös pienen pölyttyneen retro-ompelukoneeni esille, ja tehdä jotain kivaa. Niinpä valmistui kauppa-kassi, jonka idean näin joskus jossain blogissa. Kaavana on siis käytetty tavallista muovista kauppakassia. Käytännöllistä! Pitääpi kokeilla joskus uusiksi, vähän ohuemmasta kankaasta, jos saisi siistimpää jälkeä! :)

Wednesday 4 April 2012

Kevätkävelyllä

Kun on paljon tekemistä ja tehtäviä, aika loppuu kesken ja hermot kiristyvät-
 on oikea hetki lähteä ulkoiluttamaan kameraa auringonpaisteeseen! 

Säteet
Heijastus

Sula
Kevätretki

Kuohu

Pajunkissat

Kevät, lumen keskellä

Puolitiessä kesään

Muokattu
Tässä on koulutehtävä, kuva, jossa tehtävänä kuvan muokkaus. Muutin kuvan värejä, väritasapainoja ja valotusta, rajasin, pienensin kuvan kokoa, ja poistin häiritseviä merkkejä tiensivussa. Lopuksi lisäsin kehykset.
Alkuperäinen